|
Kaavinkosken Silentia Keskus sillan korvassa kauniin
Kaavinkosken rannalla Kaavinjärven ja Rikkaveden välissä
on kulttuurihistoriallinen kohde. Sen rakennukset on
kunnostettu 1900-luvun alussa rakennetusta Siltavahdin
virka-asunnosta.
Kun sekä hevos- että höyrylaivaliikenne olivat tällöin
Kaavinkoskella vilkkaita, tarvittiin kääntösilta ja
siltavahti. Laivan pillin viheltäessä siltavahti
kiirehti sulkemaan ensin tien puomeilla ja sitten
avaamaan sillan yli metrin pituisella rautakampiavaimella
keskellä siltaa olevasta rautatolpan päästä. Silta kääntyi
virran suuntaiseksi ja laiva pääsi kulkemaan. Sen jälkeen
työhön kuului kammeta silta takaisin taas maaliikenteen
käyttöön.
Ensimmäinen siltavahti oli Pertti Kosunen, toinen Juho Jääskeläinen.
Sodan jälkeen uusi työlaki siirsi 8-tuntiseen työpäivään,
minkä jälkeen yhden siltavahdin työhön tarvittiin
kolme vahtia. Tämä joudutti siltavahdin ammattikunnan
kuolemaa: rakennettiin nykyinen silta, vapaa väylä niin
maalla kuin vedessä kulkijoille.
Sijainti
Kaavinjärven ja Rikkaveden välissä, Kaavinkoskentien
varrella.
Puitteet
- Kulttuurihistoriallinen miljöö vesien äärellä
- Päärakennus: pirtti, keittiö, terassi
- Piharakennus
- Parakkisauna
- Kotateltta
- Nuotiopaikka
|